Tuli lopulta valmista! Painoa 12,2 kg ilman telinettä. Ja painavaa tarinaa naiseudesta. Korsetti oli jo valmisteilla kaksi vuotta sitten, mutta onneksi oli kanttia laittaa projekti hyllylle odottamaan: siitä oli tulossa hyvää vauhtia nätti mutta tylsä. Hauduttelun jälkeen ajatusta oli syntymässä, vaikkakin karamellit  ja keksit lopulta unohtuivat  tyystin korsestista. (Luonnoskirjassa ne vielä olivat mukana.)

pronssikorsetti%2001%20net-normal.jpg

Korsetin koko on tietysti joku oma henkilökohtainen juttu. Olisihan se tullut halvemmaksi puoleen mittakaavaan toteutettuna ja käsittelykin olisi ollut helpompaa, mutta pienellä on isot huvit. Muutoin korsetti on naiseen kohdistuvien odotusten tarkastelua. Kana, hanhi, kalkkuna ja huuhkaja ovat naisista käytettyjä (lintumaisia)haukkumasanoja, jotka sijoitin kunniamerkeiksi kunniamerkkien paikalle. Sulkakynän alla oli teksti "Palvottua hiljaisuutta" viittauksena historiaan naisen vaikuttamismahdollisuuksiin ja asemaan, mutta teksti katosi valussa, mikä omalla tavalla on vieläkin osuvampaa ilmiönä. Ainoina sallittuina ja jokseenkin kunnialisina ammatteina kirjailija, opettaja ja ompelija. Ulkonäköodotuksia ja lukittuja ajatuksia. Toisaalta myös romanttista kauneutta ja ohittamattomuutta. Ripaus vakavuutta, mutta enimmäkseen leikkimielistä satiiria ja mahtipontisuutta.

 

pronssikorsetti%20pronze%20corset%20linn  pronssikorsetti%20sulka%20pronzecorset%2

Kiitokset avusta valajille ja telineen hitsaajille!

 

Bronze corset

 

Finally ready - almost :) It probably needs keys, biscuits and candies but it's ready in this state. This work wonders in women's life. Chicken, goose, turkey and eagleowl are in finish language nasty words for women who are stupid, old or weird.

 

pronssikorsetti%20valokuvakehys%20pronze  pronssikorsetti%20sakset%20pronzecorset%