Mikähän pihaleikki se olikaan, jota lapsena tuli pelattua?

Joka tapauksessa kirjansidonta ei ollut ensimmäisten kansalaisopiston kurssien ykköstoivelistalla, vaan jouduin kurssille siksi, että minut sinne ilmoitettiin lupaa kysymättä. Teimme kirjat Belgialaisella kirjansidontatekniikalla. Kurssi osoittautui vallan inspiroivaksi lähtien kansipapereiden värjäämisestä mm. suolatekniikalla. Värjäilin hullun lailla papereita, mutta kyllä se yksi kirjakin tuli loppuun asti tehtyä. Enää en ihmettele, kuinka jotkut voivat hurahtaa kirjojen solmimiseen.
Seuraavaksi oli vuorossa luovan kirjansidonnan kurssi sekä belgialainen uudemman kerran.
Parastahan tässä kaikessa on tietenkin se, että kirjoista voi tehdä itsensä näköisiä ja kylvää niihin korsettiaiheita tai mielinmäärin helmiä käyttömukavuudesta välittämättä :). Paljon muutakin roinaa on suunnitteilla sitoa kansiin. Ylitsepääsemättömänä ongelmana on se, ettei kirjoihin henno kirjoittaa mitään. Ajatus harakanvarpaista mietityttää… Kunpa olisi samankaltainen kaunis, koukeroinen käsiala kuin isoäideilläni!


PS: suuret kiitokset Lauralle ja Synnövelle.

To be truth my friend signed us to a book binding course. I was not very interested in that subject but one year later I was more than enthusiastic what comes to Belgian binding. (My friend decided to drink belgian beer instead.) You can make books look like just what you want, use your own pictures and beads, fabrics, treasures…